
Ajankohtaista
Nexia laajensi toimintaansa Imatralle ja Jyväskylään
21.02.2012
Nexia on avannut toimistot Imatralle ja Jyväskylään.
Nexia laajentaa toimintaansa erillisellä vero-osastolla
23.01.2012
Nexia laajentaa toimintaansa erillisellä vero-osastolla. VeroNexiassa työskentelee 11...
Verotuksen kuntokartoitus
|
VEROTUKSEN KUNTOKARTOITUS Verotuksen kuntokartoitus on väline, jolla selvitetään yrityksen ja sen omistajien muodostaman kokonaisuuden verotukseen, yhtiöoikeuteen ja laskentaan liittyvät kulmakohdat. Tarkoituksena on arvioida yrityksen toimintaa ja sen järjestämistä siten, että kokonaisuuteen liittyvät näkökohdat otetaan huomioon ja relevantteja säännöksiä noudatetaan. Kuntokartoitus ei ole yhtä kuin verotarkastus, sillä kartoituksessa tarkastellaan verotuksen lisäksi myös muita näkökulmia yrityksen toimintaan, kuten yhtiöoikeutta sekä yrittäjien pitkän ja lyhyen tähtäyksen tavoitteita. Kuntokartoituksessa tarkastellaan yrityksen historiaa kolmen edellisen vuoden ajalta. Tehtyjen johtopäätösten avulla kartoituksen tuloksena annetaan suositukset jatkotoimenpiteistä. Tarvittaessa voimme myös olla mukana toteuttamassa suositeltuja toimenpiteitä. Asiantuntijamme ovat käytettävissäsi. |
Kare Kotiranta Juha Lindholm Antti Eskelinen Petteri Valkonen Erja Valtare Kirsi Patrikainen Karri Nieminen
|


